Lyhyt yhteenveto
Tämä kokoelma hyviä käytänteitä antaa yleiskuvan siitä, minkälaisia moninaisuutta edistäviä pedagogisia toimintamalleja löytyy museoista ja taiteen parista. Nämä työpajat ja pedagogiset työkalut on pääsääntäisesti suunnattu niille kohderyhmille, jotka eivät ole tavanomaisia kulttuuripalveluiden käyttäjiä. Tämä voi johtua sosioekonomisista tekijöistä tai yksinkertaisesti siitä, että he eivät koe taidetta tai kulttuuria omakseen.
Hyvien käytänteiden kokoamisessa käytettiin seuraavia kriteerejä:
Pääteemana tulee olla moninaisuus.
Alateemana voi olla: sukupuoli, ikä, monikulttuurisuus tai alueellinen moninaisuus.
Erityiskohderyhmänä ovat nuoret lähiöissä.
Kohderyhmän osallistaminen on projektin keskiössä.
Instituutio siirtyy toimimaan seiniensä ulkopuolelle.
Inspiroiva esimerkki taidekasvatuksen ja museopedagogian saralta.
Projekti on suunnattu syrjäytyneille.
Jatkuvuus (henkilökohtaisella ja/tai instituution tasolla: projektilla on jatkoa tai pysyvää vaikutusta).
Toiminta rikastaa lähiöiden kulttuurikenttää.
Osa hyvistä käytänteistä on toteutettu museoissa, osa on levittäytynyt instituutioiden ulkopuolelle ja tapahtuvat julkisessa tilassa. Useat näistä käytänteistä ovat innovatiivisia, luovia ratkaisuja, joiden avulla museot ja kulttuurilaitokset ovat saavuttaneet uusia kävijäryhmiä. Ne ovat toimineet voimauttavina kokemuksina moninaiselle kohdeyleisölle. Tämän koosteen tarkoitus on antaa näille projekteille niiden ansaitsemaa julkisuutta; monet näistä käytänteistä eivät ole laajemman yleisön tietoisuudessa. Samalla haluamme antaa kiinnostavia esimerkkejä instituutioille, joiden ohjelmistossa ei vielä ole näiden kaltaisia kokonaisuuksia.
Olemme halunneet tuoda esille sitä lähestymistapojen kirjoa, jolla moninaisuutta museoissa ja taiteen yleisötyössä toteutetaan. Haluamme tällä hyvien käytänteiden kokoelmalla innostaa itseämme ja muita ottamaan moninaisuutta edesauttavia toimintamalleja laajemmin käyttöön.