Metodologiset perusteet
Immateriaalisen tuotoksen IO2, metodologiset perusteet, käsittelemiseksi olemme yhdistäneet seuraavat:
1. immateriaalisen tuotoksen IO1, parhaat käytännöt, analyysi,
2. yhteiskunnalliseen moninaisuuteen liittyvien taiteellisten yhteistyökäytäntöjen sanaston kokoaminen ja tulkitseminen,
3. aktiivisen kuuntelun kokemuksen ja haastatteluiden ja kohderyhmien diskurssianalyysin, joka tehtiin nimenomaan hanketta varten. Analyysin tekemiseen osallistui johtavia asiantuntijoita, joiden erikoisalaa on taide ja moninaisuus museoissa ja kaupungissa.
Samalla kun laadimme laadun ja tehokkuuden mittareihin perustuvia parhaita käytäntöjä, käsittelimme uutta Euroopasta ja muualta peräisin olevaa teoriaa ja kirjallisuutta. Tarkoitus oli selvittää sekä niiden yhteiskunnallinen hyöty että voiko niiden avulla tukea psykososiaalista kehitystä.[1]
Monet taidetta ja moninaisuutta käsitelleet kirjoittajat painottavat teemoissaan yhteiskunnallisia ja taiteellisia näkökulmia, purkavat klassista terminologiaa ja analysoivat aihetta koskevaa yleistä sanastoa (yhteisötaide, sosiaalinen taide, julkinen taide tai yhteistyöllinen taide).
Olemme toisin sanoen käsitelleet luovan kehittämisen hyödyllisyyttä taiteellisessa prosessissa (taiteen hyödyllisyys) ja myös yhteisön käsitteen merkitystä, laajuutta ja rajoituksia, kaupungin kykyä toimia yhteiskunnallisen muutoksen välineenä, ”kontekstuaalista” taidetta ja sen ominaisuuksia, näiden käytäntöjen suhteita ja tehokkuutta yhteiskunnallisessa inkluusiossa sekä myös moninaisuuteen ja siirrettävyyden kriteereihin liittyvien taiteellisten käytäntöjen arvioinnin vaikeutta.
Toisaalta olemme hyödyntäneet keskeisten kirjoittajien teoksia mittareiden analyysissä: heihin kuuluvat esimerkiksi teoreetikot Matarasso, Jermyn ja Williams, jotka ovat syventäneet ja rikastuttaneet sitä yhteiskunnallista kehitystä tukevien taiteellisten käytäntöjen laatukriteereiden käsittelyä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on syntynyt merkittävästi havaitsemiseen ja arviointiin liittyvää tietoa, joka pitäisi ottaa osaksi nykyisiä metodeja ja sopeuttaa eri konteksteihin.
Kun teoreettinen ja metodologinen kehys oli saatu valmiiksi, otimme käyttöön pilottivaiheen laadullisen metodologian. Sen avulla on mahdollista tutkia toiminnan kehystä, yleisiä menetelmiä, tavoitteita, prosesseja, osallistumista ja niiden arviointia paikanpäällä, siellä missä projekti on käynnissä.
Tieto kerättiin keskeisten henkilöiden teemahaastatteluilla. Haastateltavat olivat yhteiskunnallisen taiteen asiantuntijoita, vanhojen ja arvostettujen instituutioiden henkilökuntaa. Haastattelut toteutettiin kaikissa hankkeeseen osallistuvissa maissa, ja aineistoa kerättiin myös ryhmäkeskusteluissa. Yhteensä keräsimme tietoa noin 50 eurooppalaiselta asiantuntijalta.
Seuraava vaihe koostui puhtaaksikirjoitettujen haastatteluiden diskurssianalyysistä, joka suhteutettiin teoriaa rikastaviin ja uudistaviin mittareihin ja semanttisiin kenttiin. Vaihe asetti perustason moninaisuutta koskevalle käytännölliselle lähestymistavalle museoita ja kaupunkeja varten.
Tämä laadullinen metodologia edellytti tutkimusryhmältä lisätyötä, mutta sillä oli erityisen tärkeä rooli tässä osiossa, sillä sen avulla olemassa oleva kirjallisuus voitiin yhdistää päähenkilöihin taiteen ja moninaisuuden suurten muutosten ytimessä. Teoriasta tuli elävää ja konkreettista, ja koska sillä on välitön vaikutus ympäristöömme, siitä lopulta syntyy uusi teoria päähenkilöidemme kokemuksiin perustuva teoria.
[1] Web-sivulla oleva sanasto koostuu valikoimasta näitä teoksia.
Immateriaalisen tuotoksen IO2, metodologiset perusteet, käsittelemiseksi olemme yhdistäneet seuraavat:
1. immateriaalisen tuotoksen IO1, parhaat käytännöt, analyysi,
2. yhteiskunnalliseen moninaisuuteen liittyvien taiteellisten yhteistyökäytäntöjen sanaston kokoaminen ja tulkitseminen,
3. aktiivisen kuuntelun kokemuksen ja haastatteluiden ja kohderyhmien diskurssianalyysin, joka tehtiin nimenomaan hanketta varten. Analyysin tekemiseen osallistui johtavia asiantuntijoita, joiden erikoisalaa on taide ja moninaisuus museoissa ja kaupungissa.
Samalla kun laadimme laadun ja tehokkuuden mittareihin perustuvia parhaita käytäntöjä, käsittelimme uutta Euroopasta ja muualta peräisin olevaa teoriaa ja kirjallisuutta. Tarkoitus oli selvittää sekä niiden yhteiskunnallinen hyöty että voiko niiden avulla tukea psykososiaalista kehitystä.[1]
Monet taidetta ja moninaisuutta käsitelleet kirjoittajat painottavat teemoissaan yhteiskunnallisia ja taiteellisia näkökulmia, purkavat klassista terminologiaa ja analysoivat aihetta koskevaa yleistä sanastoa (yhteisötaide, sosiaalinen taide, julkinen taide tai yhteistyöllinen taide).
Olemme toisin sanoen käsitelleet luovan kehittämisen hyödyllisyyttä taiteellisessa prosessissa (taiteen hyödyllisyys) ja myös yhteisön käsitteen merkitystä, laajuutta ja rajoituksia, kaupungin kykyä toimia yhteiskunnallisen muutoksen välineenä, ”kontekstuaalista” taidetta ja sen ominaisuuksia, näiden käytäntöjen suhteita ja tehokkuutta yhteiskunnallisessa inkluusiossa sekä myös moninaisuuteen ja siirrettävyyden kriteereihin liittyvien taiteellisten käytäntöjen arvioinnin vaikeutta.
Toisaalta olemme hyödyntäneet keskeisten kirjoittajien teoksia mittareiden analyysissä: heihin kuuluvat esimerkiksi teoreetikot Matarasso, Jermyn ja Williams, jotka ovat syventäneet ja rikastuttaneet sitä yhteiskunnallista kehitystä tukevien taiteellisten käytäntöjen laatukriteereiden käsittelyä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on syntynyt merkittävästi havaitsemiseen ja arviointiin liittyvää tietoa, joka pitäisi ottaa osaksi nykyisiä metodeja ja sopeuttaa eri konteksteihin.
Kun teoreettinen ja metodologinen kehys oli saatu valmiiksi, otimme käyttöön pilottivaiheen laadullisen metodologian. Sen avulla on mahdollista tutkia toiminnan kehystä, yleisiä menetelmiä, tavoitteita, prosesseja, osallistumista ja niiden arviointia paikanpäällä, siellä missä projekti on käynnissä.
Tieto kerättiin keskeisten henkilöiden teemahaastatteluilla. Haastateltavat olivat yhteiskunnallisen taiteen asiantuntijoita, vanhojen ja arvostettujen instituutioiden henkilökuntaa. Haastattelut toteutettiin kaikissa hankkeeseen osallistuvissa maissa, ja aineistoa kerättiin myös ryhmäkeskusteluissa. Yhteensä keräsimme tietoa noin 50 eurooppalaiselta asiantuntijalta.
Seuraava vaihe koostui puhtaaksikirjoitettujen haastatteluiden diskurssianalyysistä, joka suhteutettiin teoriaa rikastaviin ja uudistaviin mittareihin ja semanttisiin kenttiin. Vaihe asetti perustason moninaisuutta koskevalle käytännölliselle lähestymistavalle museoita ja kaupunkeja varten.
Tämä laadullinen metodologia edellytti tutkimusryhmältä lisätyötä, mutta sillä oli erityisen tärkeä rooli tässä osiossa, sillä sen avulla olemassa oleva kirjallisuus voitiin yhdistää päähenkilöihin taiteen ja moninaisuuden suurten muutosten ytimessä. Teoriasta tuli elävää ja konkreettista, ja koska sillä on välitön vaikutus ympäristöömme, siitä lopulta syntyy uusi teoria päähenkilöidemme kokemuksiin perustuva teoria.
[1] Web-sivulla oleva sanasto koostuu valikoimasta näitä teoksia.
